Celltech vahvisti kasvuaan rekrytoimalla uudeksi pääinsinöörikseen Mikko Kouvon. Hän ottaa teknisen päävastuun liikkuvan kaluston akkujärjestelmien kehityksestä ja koordinoi asiakasprojektien kehitystyötä. Kahden Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen Kouvo palaa Tampereelle, jossa mies työskenteli kymmenen vuotta Sandvikilla vastaten sähköisten kaivoskoneiden akkujärjestelmien kehitystyöstä.
Teknologisen murroksen ytimessä
Alalla eletään suurta murroshetkeä.
– Teollisuuden sähköistyminen on ollut tuloillaan jo 15 vuotta ja olen ollut lähes koko ajan mukana sen tutkimus- ja kehitystyössä. Kuluneen kahden vuoden aikana olen huomannut murroksen vihdoin tapahtuvan. Etenkin kaivoskonepuolella asiakkaat ovat jo halukkaita investoimaan uuteen teknologiaan. Myös muilla teollisuuden aloilla kiinnostus sähköistämiseen kasvaa kohisten ja liki jokaisella kone- ja ajoneuvo-valmistajalla on käynnissä Li-ion -akkuihin perustuva sähköistysohjelma. Sitä kiihdyttää mm. sitoutuminen Pariisin ilmastosopimukseen, päästörajojen tiukentuminen sekä autoalan muutoksen aikaansaama akkutekniikan yleistyminen, Kouvo kertoo.
Akkuteknologia mahdollistaa uudenlaisia ratkaisuja, joihin teollisuus on vasta heräämässä.
– Kennoteknologian suorituskyky ja hintataso ovat saavuttaneet pisteen, jossa kustannustehokkaat ja tulevaisuuteen katsovat ratkaisut ovat houkutteleva vaihtoehto. Nyt haaste liittyy koneiden kehitystyöhön, jotta uusi tekniikka saadaan niihin mukaan ja tuotteet lanseerattua. Tuo kehitystyö vie vielä muutaman vuoden ja olemme sitä osaltamme tukemassa, Mikko vakuuttaa.
Alan edelläkävijä löytyi vanhasta kotikaupungista
Neuvotteluja pestistä käytiin jo keväällä. Vahvaksi kirittäjäksi muodostui korona. Kun Tampereelta löytyi alan edelläkävijä, oli päätös lopulta helppo tehdä.
– Olihan se Tukholman koronakevät surullista seurattavaa. Tulin perheeni kanssa kesäksi Tampereelle etätöihin. Sattuman kautta sain tietää Celltechin olevan akkujärjestelmissään jo valmiina viemään sitä maailmalle. Moni teollisuuden yritys tarvitsee sähköistämiseen tukea ja akkupartnerikseen paikallista toimijaa. Sellaisia ei Pohjoismaissa monia ole, vaikka täällä paljon työkonevalmistusta ja muuta alan teollisuutta löytyykin. Celltech on siten hyvissä asemissa ja odotan innolla sen liiketoiminnan ja teknisen edelläkävijyyden kehittämistä entisestään, Kouvo sanoo luottavaisena.
Rekrytointitarve on jatkuvaa
Celltechin akkuteknologian kehittämistyöstä vastaava Ville Kaivo avaa rekrytoinnin taustaa.
– Liiketoiminnan ja järjestelmäsuunnittelutarpeiden kasvaessa tarvitsimme vahvaa osaamista pääinsinöörin tehtävään. Mikon vahva kokemus maanalaisten työkoneiden kehityksestä ja akkujärjestelmistä haastavissa olosuhteissa tulee viemään Celltechin jälleen uudelle tasolle työkoneiden ja muun liikkuvan kaluston kehityksessä ja tarjonnassa, Kaivo kehuu ja jatkaa rekrytointitarpeista:
– Teemme jatkuvasti hakua akkujärjestelmien ja kennoteknologioiden ammattilaisten löytämiseksi ja etsimme tuotekehitys- ja järjestelmäsuunnitteluun eri alojen ammattilaisia vahvistamaan tiimiämme. Haemme tekijöitä, jotka haluavat olla mukana viemässä suomalaista teollisuutta maailman huipulle.
KUKA?
Nimi: Mikko Kouvo, 37
Koulutus: Sähkötekniikan DI, Tampereen yliopisto 2008
Ammatti: Pääinsinööri, Celltech Solutions Oy
Aiempi ura: Northvolt, Sandvik, Tampereen yliopisto
Perhe: Vaimo ja 2-vuotias poika
Harrastukset: Ulkoilu, kitaransoitto